Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Muistatko Suomen ensimmäisen jojovillityksen? Tuskin, sillä se koettiin jo vuonna 1932. Muita ajan pelisuosikkeja olivat esimerkiksi Fortuna ja Korona, jonka suomenmestaruudestakin kisailtiin 1920-luvun lopun Helsingissä. Itsenäisyyden ajan alun Suomessa julkaistiin myös lautapeliuutuuksia, joista osa käsitteli ajankohtaisia ilmiöitä varsin suorasukaisesti, kuten lapuanliikkeen talonpoikaismarssia kuvannut Lapuanpeli. Pajatsosta pöytätennikseen kertoo, millaisia pelejä Suomessa pelattiin, valmistettiin ja markkinoitiin sisällissodan ja talvisodan välisenä aikana (1918-1939). Mukana on pöytätenniksen ja jojon kaltaisia kisailuvälineitä, erilaisia lauta- ja korttipelejä sekä raha-automaattipelejä. Teos osoittaa, että suomalainen, kansainvälisesti suuntautunut peliteollisuus ei suinkaan ole vain digiajan ilmiö. Se pureutuu myös peleistä käytyyn julkiseen keskusteluun ja pelaamisen merkitykseen menneinä vuosikymmeninä. Teos avaa tuoreen näkymän sotienvälisen Suomen historiaan. Samalla se auttaa ymmärtämään pelaamista ja pelejä osana kulttuuriamme.

Suominen, Pajatsosta pöytätennikseen

34,05 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.