Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa - jota on kutsuttu myös kartellien luvatuksi maaksi. Huonosta maineestaan huolimatta kilpailua rajoittaneet kartellit ovat olleet kiinteä osa Suomen taloutta ja kulkeneet käsi kädessä teollisen kehityksen kanssa. Yritysten näkökulmasta keskinäinen kilpailu on usein haitallista, ja myös valtio pitkään kannusti yrityksiä yhteistyöhön tai jopa edellytti sitä. Kartellien maa kuvaa Suomen liike-elämän kartellisoitumista kartellien syntyvaiheista 1800-luvun jälkipuolelta niiden kieltämiseen 1990-luvun alussa. Ensimmäiset kartellit muodostettiin vientiteollisuudessa, mutta sittemmin niitä ilmaantui myös kotimarkkinoille. Ajan saatossa koordinoituja kilpailunrajoituksia esiintyi kymmenillä aloilla elintarvikkeista tekstiileihin ja kaapeleista kauneustuotteisiin. Kartellit kiellettiin laissa vuonna 1993, mutta laittomia yritysyhteistyön muotoja paljastuu edelleen säännöllisin väliajoin.
Kallioinen, Kartellien maa
Toimitettuna
Saatavilla
Osta nyt, nouda myymälästä
Ei saatavilla
- Ilmainen palautus 30 päivää
- Ilmainen toimitus Postin noutopisteeseen yli 100 € ostoksille.
- Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.