Aaro Hellaakosken runoutta on tutkittu paljon, mutta Pekka Tarkan teos poikkeaa edeltäjistään. Se tarkastelee runoilijan elämää kokonaisuutena ja ottaa huomioon, että Hellaakoski oli ammatiltaan luonnontieteilijä. Hänen elämäntyönsä ensimmäisen vaiheen eri puolet yhdistyvät Tarkan kirjassa tavalla, jossa tinkimätön tiede ja suuri runous elävät samassa persoonassa. Hellaakoski rakasti kuvataiteita ja perehtyi ystävänsä Wäinö Aaltosen kanssa maalauksen ja kuvanveiston eurooppalaisiin virtauksiin ekspressionismista kubismiin. Tarkka esittelee hänet taiteen tuntijana ja näyttää lyriikan taustalla vaikuttavat seikkailut kuvan ja sanan rajaseuduilla. Teoksen aiemmin käyttämättömiä lähteitä ovat Hellaakosken suorasukaiset lehtikirjoitukset ja persoonallinen kirjeenvaihto sekä elämäkerrallinen kronikka ”Yhden runoniekan surullinen nuoruus”. Näkyviin piirtyy kehityskulku, joka alkoi huutokauppakamarien rallatuksista ja eteni kohti uuden aikakauden ydintä.