Syy voittamattomaan viehtymykseemme hiilihydraatteja kohtaan voidaan tiivistää yhteen sanaan: serotoniini. Se on kehon oma "hyvinvointihormoni", joka tuottaa tyydyttyneisyyden ja tasapainon tunnetta. Tutkimuksissa on saatu selville, että hiilihydraatit vilkastuttavat serotoniinintuotantoa, joten ei ihmekään, että stressaantuneena tai surullisena tekee mieli jotakin tärkkelyspitoista tai makeaa. Mutta tutkimuksissa on havaittu myös hieman yllättävämpi asia: aivojen korkea serotoniinitaso heikentää ruokahalua, syömiseen liittyviä mielitekoja ja taipumusta ylensyöntiin. Hyvän tuulen dieetissä nautit oikeaan aikaan oikean määrän oikeanlaisia hiilihydraatteja, ja samalla aivoihisi muodostuva serotoniinihaarniska suojelee sinua syöpöttelyltä. Kärsit vähemmän ruokaan liittyvistä mielihaluista, napostelet vähemmän ikävään mielialaasi, olet energisempi ja ajattelet selkeämmin - etkä stressaannu yhtä helposti kuin aiemmin. Tällä ruokavaliolla voit selättää jopa pimeään vuodenaikaan liittyvän painonnousun. Hyvän tuulen dieetillä laihdut viikossa jopa kilon puhdasta rasvaa ilman kurjia tuntemuksia tai kiukkuista mielialaa. Kirjassa on esimerkiksi: - 12 viikon laihdutusohjelma - yli 65 herkullista ruokaohjetta - vinkkejä ongelmatilanteisiin, jotka vaarantavat dieetin - liikuntaohjeita
Hyvän tuulen dieetti
Toimitettuna
Ei saatavilla
Osta nyt, nouda myymälästä
Ei saatavilla
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.