Toisen maailmansodan jälkeen monet inkerinsuomalaiset päätyivät asumaan Viroon, aloittivat siellä uuden elämän ja alkoivat vähin erin virolaistua. Läheisen sukukielen viron he omaksuivat nopeasti, ja suomen kieltä he saattoivat käyttää vain omassa perhepiirissään. Vähitellen viron kielestä on tullut monelle maahanmuuttajalle vahvempi kieli, kun taas äidinkieli on unohtunut käytön puutteessa. Samalla viron kieli on vaikuttanut poikkeuksellisen voimakkaasti sekä inkerinsuomen sanastoon että kielioppiin. Kirjassa kuvataan yhden taivutuskategorian, aktiivin imperfektin, avulla sitä, miten inkerinsuomalaiset maahanmuuttajat käyttävät heikkenevää äidinkieltään viiden Virossa asutun vuosikymmenen jälkeen ja miten viron kieli vaikuttaa heidän äidinkieleensä.