Luonnosta on 1900-luvun jälkipuoliskolla tullut merkittävä yhteiskunnallisten kamppailujen kohde. Ympäristökysymykset ovat tehneet siitä osan arkipäivää niin uutisten lukijoille kuin ympäristöongelmien kokijoille. Toisaalta keskustelut uusista teknologioista, rodusta, talouden ja politiikan kehityksestä, sukupuolirooleista ja seksuaalisuudesta nostavat yhä uudelleen luonnollisuuden ja luonnottomuuden politiikan käsitteiksi. Luonnon politiikka ulottuukin ympäristöongelmia ja -kamppailuja laajemmalle. Kokoelman esseet tarkastelevat tätä luontokäsitteen moninaisuutta. Aatehistoriallisissa tarkasteluissa nostetaan esiin luontokäsitteen historiallinen kirjo. Luonto on ollut pitkälti kieltojen ja rajoitusten, niukkuuden ja saituuden symboli, mutta myös sallimuksen, maailman järjestyksen ja jumalallisuuden perillinen, kuten Raymond Williamsin ja William Connollyn tekstit kuvaavat. Yrjö Haila tarkastelee esseessään ympäristöajattelun historiaa, jossa "erämaa" on ollut tärkeä symboli niin romanttiselle kuin valloitustaan odottavalle koskemattomuudelle - ja samalla myös ihmisryhmien luokittelun väline. Tim Ingold pohtii puolestaan luonnon paikallisen kokemuksellisuuden ja ulkokohtaisen tieteellisen tarkastelun välisiä eroja. Luonnon poliittisuus perustuu kuitenkin yhtä lailla sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Bruno Latourin ja Donna Harawayn poliittisia manifesteja lähestyvissä esseissä kuvataan, miten yhtyessään kulttuurisiin elementteihin luonto voi avata myös uudenlaisen politiikan mahdollisuuksia. Latourin hybridit ja Harawayn kyborgit ovat molemmat nousseet "modernin klassikon" asemaan luontokeskustelussa. Haraway avaa myös luontokäsitteen historiallista sidosta rodun ja ennaltamäärätyn identiteetin kategorioihin ja kyseenalaistaa niiden luonnollisuuden. Tämä luontopolitiikan murroksen mahdollisuus on haaste, josta lukijan on jatkettava. Kokoelma tarjoaa luonnon merkityksellisyydestä käydylle suomalaiselle keskustelulle uudenlaisia aineksia. Näitä teemoja ei ole aikaisemmin käsitelty kattavasti suomeksi. Kokoelman lähtökohtana on usko, että "kokonaisteoria" kulttuurin ja luonnon suhteesta ei ole mahdollinen. Sen sijaan on hedelmällistä tarkastella, miten "eri luonnot" muodostuvat konkreettisissa yhteyksissä.