Tomas Tranströmer (s. 1931) on vuonna 1954 ilmestyneestä esikoiskokoelmastaan 17 runoa alkaen kuulunut ruotsalaisen ja eurooppalaisen runouden eturiviin. Hänen tuotantoaan on käännetty yli 60 kielelle, enemmän kuin kenenkään toisen eurooppalaisen nykyrunoilijan. Tranströmer työskenteli psykologina ja syrjäytyneiden, vankien ja huumeidenkäyttäjien kuntouttajana ennen kuin vuonna 1990 sai aivoverenvuodon. Sen seurauksena oli oikeanpuoleinen halvaantuminen ja afasia. Tranströmer ymmärtää hyvin hänelle puhutut asiat, mutta hän pystyy käyttämään omassa puheessaan enää vain pariakymmentä sanaa. Sairaus ei ole kuitenkaan täysin estänyt hänen kirjoittamistaan. Ensimmäinen sairastumisen jälkeen kirjoitettu kokoelma Surugondoli (1996) myi Ruotsissa 30 000 kappaletta. Tranströmer on kirjoittanut 14 runokokoelmaa ja omaelämäkerran lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. Alkutuotanto sisälsi paljon mitallista luontoaiheista lyriikkaa, jossa oli myös mystisiä piirteitä. Hiljalleen hänen runoilijuutensa tyypilliseksi piirteeksi muodostui vahvasti koettu yksittäinen kuva, joka saa psykologisia ja metafyysisiä ulottuvuuksia. Monet runot vaikuttavat pettävän yksinkertaisilta, mutta niistä alkaa hiljalleen paljastua erilaisia, esimerkiksi poliittisia vastakkainasetteluja. Runojen arkipäiväisen pinnan alla on usein toinen, vaikkapa tuonpuoleiseksi kutsuttava, uskonnollinenkin todellisuus.