Viimeisen sadan vuoden aikana vapaaehtoistoiminnalle perustuva pelastustoiminta on Suomessa ammatillistunut ja muuttunut mitattavaksi, markkinakäsittein ohjattavaksi toiminnaksi. Kun 60- ja 70-luvuilla palomiesten tehtävänä oli vielä pitkälti tulipalojen sammuttaminen ja onnettomuustilanteisiin reagointi, ovat nykypalomiehet kiireellisten ja kiireettömien palveluiden tuottajia, joiden toimintaa ohjataan riskianalyysein ja toimintasuunnitelmin. Palomiehen ammatin kehitys heijastaakin mielenkiintoisella tavalla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista ja 80-luvulla alkanutta hyvinvointiyhteiskunnan murrosta. Tutkimuksessa kysytään, miten palomiehet yhdessä rakentavat ymmärrystä menneestä ja nykyisestä palomiestyöstään, yhteisöstään ja identiteetistään. Identiteetti ymmärretään tutkimuksessa substantiivin sijaan verbinä, jolloin mielenkiinnon kohteena on se, miten eri tavoin identiteettiä puheessa yhdessä rakennetaan.