Kustavilaisen talonpoikaislaivuri Simon Janssonin ja hänen vaimonsa Wilhelmina Widbomin kirjeet kolmelle pojalleen avaavat harvinaisen näkymän 1800-luvun saaristolaisten elämään ja arkeen, lapsiaan kouluttavien vanhempien tulevaisuudentoiveisiin sekä sosiaalisen nousun mahdollisuuksiin. Arkisista asioista - rahahuolista, ruokalähetyksistä ja saaristoyhteisön uutisista - kertovien kirjeiden tarkka analyysi tuo uutta tietoa talonpoikaispurjehduksella vaurastuneen saariston elämäntavasta ja ajatusmaailmasta sekä valottaa ensimmäisen polven sivistyneistön rakentumista 1800-luvun puolivälissä. Teos kuvaa yhden perheen maailmaa ajalta, jolloin harva säätyläistön ulkopuolella osasi kirjoittaa. Se tuo lukijan lähelle menneisyyden ihmisten oman äänen ja haastaa sivistyneistön luomaa kuvaa 1800-luvusta. Saaristolaisia avaa yhden perheen elämänpiiriä yksityiskohtaisesti ja tarkasti, mutta arjen kuvauksen rinnalla kulkee vahva teoreettinen rakenne, joka nojaa ranskalaiseen ja hollantilaiseen egodokumenttien tutkimukseen. Se etsii vastausta kysymykseen, kuinka yksityistä, perhepiiriin keskittyvää kirjekerrontaa voi hedelmällisellä tavalla käyttää historiantutkimuksen lähteenä. Teos hyödyttää ennen kaikkea kirjeenvaihdon ja muiden omaelämäkerrallisten tekstien sekä itseoppineiden kirjoittajien tutkijoita. Se sopii myös saariston ja merenkulun historiasta sekä elämäkerroista kiinnostuneille.