Nykytaiteen avainsanoja ovat osallistuminen, yhteisöllisyys ja kollaboraatiot. Yhdet vannovat yhteisötaiteen nimiin, toiset perustavat taiteilijakollektiiveja, ja kolmannet haluavat osallistaa yleisöä. Soraääniä kuulee vain harvoin. Taidemaailmaa hallitsee yhteisöllisyyden eetos, ja yksinäinen taiteilijanero on poissa muodista. Kollaboraatio on esseemäinen tutkimus yhteistekijyyden ihanteista nykykirjallisuudessa ja -taiteessa. Mikä ajaa taiteilijoita perustamaan kollektiiveja ja tuhannet ihmiset kirjoittamaan yhteistä romaania? Miksi kirjallisuutta halutaan kirjoittaa yhdessä, ja miksi runoilijat ulkoistavat kirjoittamistaan internet-työläisille? Kirjassa pohditaan kollaboraatioiden suosiota osana nykytaloutta. Onko sattumaa, että taidetta tehdään yhä enemmän yhdessä ja joukkoistaen, samaan aikaan kun ulkoistukset jylläävät globaalissa taloudessa? Olemmeko edistyksellisen ilmiön äärellä, vai todistammeko vain kapitalismin uusinta muotia? Kysyessään innostuksen keskellä hankalia kysymyksiä Kollaboraatio on kritiikin asialla. Vaikka elämme individualismin kyllästämää aikaa, nykykapitalismin uskotaan olevan aiempaa inhimillisempää, koska se rakentuu yhteyksille ja yhteistyölle - siis jatkuville kollaboraatioille. Ajatuksessa on jotain niin outoa, että sitä on tutkittava!
Kuusela, Kollaboraatio
Toimitettuna
Saatavilla
Osta nyt, nouda myymälästä
Ei saatavilla
- Ilmainen palautus 30 päivää
- Ilmainen toimitus Postin noutopisteeseen yli 100 € ostoksille.
- Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.