"Historia riisuu ihmisen lihasta", kirjoittaa Marianna Kurtto kolmannessa kokoelmassaan. Historiankirjoituksen takaa runoilija on löytänyt koskettavan tarinan kahdesta rakastavaisesta: Napoleonista ja tämän ensimmäisestä vaimosta Joséphinesta. Heitä erottaa kaksi merta, toinen naisen ja tyhjä, toinen miehen, "ontuvia meduusoita täynnä". Nainen soittaa polkkaa etääntyville seinille, kun mies kävelee halki pelilaudan. Marianna Kurtto on nuoren runoilijapolven kirkaskatseinen tutkijasielu, joka katsoo kaukaa mutta lähemmäs, sisimpään, joka ei päässyt täyttymään. Tehokkailla kuvilla Kurtto rytmittää runoja, joiden säästellen pilkahtelevat anakronismit muistuttavat tarinan vielä jatkuvan. Hetkittäin hän leikittelee historiankirjoituksen teorioilla ottamalla ne todesta.