Kun talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, turkulainen koulupoika Mauno Koivisto oli vastikään täyttänyt 16 ikävuottaan. Koulujen keskeytettyä toimintansa hän liittyi monen ikätoverinsa tavoin vapaapalokuntaan. Pakkasta saattoi olla liki 40 astetta, mutta nuorukaisten kasvoilta virtasi hiki heidän raivatessaan hävityksen jälkiä ja sammuttaessaan venäläisten pommikoneitten aiheuttamia tulipaloja. Jatkosodan syttyminen vei Mauno Koiviston rintamalle; ensin vapaapalokuntalaisena ja sittemmin sotamiehenä. Helmikuussa 1944 hän siirtyi vapaaehtoisena legendaarisen Lauri Törnin kovamaineiseen komppaniaan, Koivistosta tuli pikakivääriampuja ja Törnin jääkäri. Ankarat taistelut seurasivat toistaan ja jatkuivat aina aselevon solmimiseen saakka. Koivisto ei ollut uskovainen, mutta uskonnollisuuteen taipuvainen. Koko sodan ajan hän kantoi repussaan Raamattua ja rukoili aina ennen hyökkäykseen lähtemistä. Tämä kirja kertoo Koiviston sotavuosista; ajasta, jolloin oli tapettava tai tultava tapetuksi ja jolloin Koivisto käytti kirjeissään kotiin vihollisesta nimitystä ryssä. Myöhemmin hänestä tuli Suomen Pankin pääjohtaja ja tasavaltamme yhdeksäs presidentti. Mauno Koivisto on ainoa presidenteistämme, jonka on puolustanut maatamme ase kädessä.