Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
    1. Ikääntyvän ääntä kuunnellen

    Ikääntyvän ääntä kuunnellen

    14,55 €

    Toimitus

    Ei saatavilla

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Ikääntyvien määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Yli 65-vuotiaita on tällä hetkellä maassamme noin 800 000, mutta vuonna 2030 heitä on jo liki 1,3 miljoonaa. Kun ikääntyvän väestön määrä kasvaa ja elinikä pitenee, tarkoittaa se samalla myös sitä, että erilaisten erityisryhmien osuus ikääntyneiden joukossa kasvaa. Tulevaisuudessa on keskuudessamme yhä enemmän esimerkiksi muistisairaita sekä päihdeongelmaisia vanhuksia. Vaikka alkoholi kuuluu nykyään ikääntyvien elämään siinä missä nuorempienkin, tiedetään ikääntyvien alkoholin käytöstä ja ikääntymisen ja alkoholin monisyisistä suhteista liian vähän. Tähän teokseen on koottu yhteen tiivistetty perustietopaketti alkoholista sekä alkoholin vaikutuksista ikääntyvän terveyteen ja toimintakykyyn. Esille nostetaan ikääntyvien alkoholin käyttöön liittyviä erityiskysymyksiä, kokemuksia ikääntyvien kanssa tehdystä päihdetyöstä sekä ikääntyvien alkoholin käyttöä lisääviä riskitekijöitä ja käytöltä suojaavia tekijöitä. Teoksessa on myös vinkkejä työntekijöille ikääntyvän alkoholin käyttöön puuttumiseksi ja puheeksiottamiseksi. Liika on aina liikaa - ikääntyminen ja alkoholi - hankkeessa tähän asti saadut kokemukset tuovat ajantasaisen kosketuspinnan käytännön työhön. Teos on tarkoitettu sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille että muille asiasta kiinnostuneille. Se toimii myös vanhus- ja päihdehuollon koulutusten suunnittelun apuvälineenä ja taustamateriaalina.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789525096699
    Paino (kg)
    0.35
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen