Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Kirje Rafael Donnerilta lukijalle: Kuusitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee suuri elokuvaohjaaja. Syy: joko teini-iän hybris/teinin suuret luulot itsestään tai alemmuuskompleksi. Tai ehkä molemmat yhtä aikaa. Ryhdyin opiskelemaan elokuva-alaa. Vähitellen tajusin, ettei suureksi ohjaajaksi tuleminen ole helppoa eikä kovin mukavaakaan, mutta jääräpäisenä ihmisenä en luovuttanut. Ja olihan minulla ehkä jotain kuvaamisen arvoista: isäni Jörn Donner. Minulla oli access, dokumentaristin Graalin malja, ja syntyi suunnitelma dokumenttielokuvasta. Siitä tulisi minun magnum opukseni: henkilökohtainen, intiimi teos ikääntyvästä julkkisisästä ja eksistentiaalisesti hämmentyneestä pojasta. Jotain kuvattiinkin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin että voin tehdä teoksen isästäni vain hänen omilla ehdoillaan, kielen välityksellä. Idea virisi henkiin toisessa muodossa: kirjeenvaihtokirjana meistä, minusta, hänestä, elämästä ja kuolemasta. Kirja on kirjoitettu itsekkäistä syistä. Se ei missään nimessä ole isänmurha. Minun vain on saatava tietää, kuka isäni on, sillä muuten en tiedä, kuka itse olen.

Donner, Ennen kuin olet poissa

25,50 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.