Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Rakettimaisen nousukiitonsa aikana Jare ja VilleGalle eivät ole ehtineet istua alas kertomaan tarinaansa. Nyt he sen tekevät. Koukuttava, Andrei Kipahtin upeilla kuvilla varustettu kirja avaa JVG-kaksikon lapsuutta ja nuoruutta, menestyksen taustoja ja hittien anatomiaa. Kirjassa kuullaan ensimmäistä kertaa yhtyeen lähipiiriä äideistä sisaruksiin, ja lisäksi varhaisia yhteistyökumppaneita, tuottajia, video-ohjaajia ja levy-yhtiön edustajia, joilla kaikilla on yllättävää kerrottavaa yhtyeestä. Bändin vaiheiden lomassa kartoitetaan hiphopin tuloa Suomeen, suomiräp- skenen nousua ja YouTube-kulttuurin syntyä. Hurja julkisuus on muuttanut Jaren ja VilleGallen elämän eikä se ole ainoastaan ihana asia. He puhuvat ensimmäistä kertaa myös ahdistuksestaan ja paineistaan. Lisäksi he puhuvat yksityiselämästään, josta he ovat tähän asti kertoneet vain biisien rivien väleissä. Lukija pääsee mukaan JVG:n uusimpaan ja hulluimpaan vaiheeseen, joka alkoi VilleGallen osallistumisesta Vain elämää -ohjelmaan viime syksynä ja johti suosion räjähtämiseen. Kirja kuvaa bändin nykyhetkeä kosketusetäisyydeltä keikkamatkoilla, takahuoneissa, Hartwall Arenan konsertin suunnittelupalavereissa ja helikopterikyydissä festareille. Kirja laajenee luonnollisesti myös musiikin puolelle: lukija pääsee JVG:n luomalle Spotify-listalle kuuntelemaan bändin tuotantoa alkuajoista uunituoreisiin raitoihin.

Friman, Etenee

21,45 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.