Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Marimekko on huikea suomalainen tarina, täynnä suuria tunteita ja isoja kuoseja, surkeita epäonnistumisia ja jättipotteja. Mitä emme tiedä Marimekon perustajasta, ikonista nimeltä Armi Ratia? Mitä tapahtui 1980-luvulla, kun Marimekko oli osa Amer-konsernia? Millä keinoilla Kirsti Paakkanen nosti firman uuteen loistoon? Viime aikoina Marimekko on kokenut isot yt neuvottelut, siirtänyt tuotantoaan ulkomaille ja yrittänyt valloittaa maailman, joten millaiset ovat työolot kiinalaisella tehtaalla ja mihin pyrkii uusi toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko? Marimekko – Suuria kuvioita tuo lukijan silmien eteen Marimekon, sen johtajat, johtaja-omistajat ja heidän visionsa yhden kerrallaan. Kirjassa kuljetaan Marimekon mukana helsinkiläisestä nyrkkipajasta Kiinaan saakka. Teos perustuu yli sataan haastatteluun ja kymmeniin arkistolähteisiin. Kirjan ovat kirjoittaneet neljä Wahlroos-menestyskirjan kirjoittajaa ja kolme muuta tutkivaa toimittajaa Sarkamediasta, nuorten tutkivien journalistien osuuskunnasta: Esa Koivuranta, Kaisa Läärä, Kati Pehkonen, Tuija Sorjanen ja Annina Vainio sekä kaksi kuvajournalistia, Nina Karlsson ja Otto Ponto.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789522644398
- Korkeus (cm)
- 22
- Leveys (cm)
- 15
- Syvyys (cm)
- 2.5
- Paino (kg)
- 0.658
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Koivuranta, Marimekko
Toimitettuna
Saatavilla
Osta nyt, nouda myymälästä
Ei saatavilla
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.