Siirry suoraan sisältöön

Reteesti vaan, Irwin Goodman -elämäkertaromaanissa on kertojana Irwin itse. Monille päällisin puolin tutusta tarinasta kuullaan nyt tarkennettu totuudenmukainen versio - Irwinin omasta näkökulmasta kerrottuna. Kirjassa eletään Irwinin viimeisen keikkamatkan viimeisestä keikkaa tammikuussa 1991 ja hänen ensimmäisestä kulta-kauttaan vuosina 1966 - 1969. Ainutlaatuinen tarina noususta suomalaiseksi supertähdeksi ja ahkerimmin keikkailevaksi artistiksi. Vexi Salmen kanssa rakennettu tie kevyenmusiikin kärkikaartiin monine eri vaiheineen tuodaan näytille seikkaperäisen tarkasti, mutta Irwinin tyyliin vauhdikkaalla, värikkäällä ja viihdyttävällä tavalla kerrottuna. Suuren painoarvon saa musiikin tekeminen tarkkoine kuvauksineen laulujen synnystä, levytyksistä, keikka- ja muista matkoista ympäri kotimaata ja Eurooppaa. Tien päällä yhdessä vakikuskin, Olavi Virtasen kanssa noina neljänä vuonna ajetut miljoona kilometriä näkyvät ensi kerran konkreettisesti tässä tarinassa, jonka jännitteiset draamankaaret on saatu viritettyä erityisen tuoreella tavalla. Vaikka yhtenä pääteemana on nuoren hämeenlinnalaismuusikon kasvaminen tunnetuksi taitelijaksi ja ammattiviihdyttäjäksi, myös rakastetun artistin henkilökohtaisesta elämästä kerrotaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Mukana on paljon ennenkuulumatonta asiaa, joka on kerätty jo aikoinaan suoraan Irwiniltä itseltään, sekä kirjailijoiden myöhemmin tekemien laajojen haastattelukierrosten pohjalta. Taiteilijaa lähellä olleilta ihmisiltä on saatu dialogia, jonka myötä tarinaa on rakennettu uudestaan ja jo aiemmin kerrottua syvennetty. Vaikka kyseessä on romaanimuotoon tehty elämäkerta, tapahtumat ovat autenttisia ja henkilöt todellisia. Asiantuntevassa työryhmässä kirjoitettu teos on toteutettu vuosia kestäneen työn myötä kunnianhimoisella tavalla. Henkilögalleria on laaja ja tarina perustuu kaikin puolin vankasti todellisuuteen ja tositapahtumiin. Kun Irwin kertoo, myös Vexi Salmen tarina ja henkilö avautuu uudella tavalla. Aiemmin kerrottujen lisäksi saadaan nyt laajempaa kuvaa kansan rakastamien taiteilijoiden ja rakenteita ravistelevan lauluntekijäkaksikon noususta suomalaisen viihdemaailman korkeimmalle huipulle. Jo ensimmäisinä vuosina koettiin nousujen ohessa rajuja laskuja ja vastoinkäymisiä. Tuntemattomuudesta suureen maineeseen vienyt tie ei ollut sileä eikä suora, vaan hyvin rosoisen kelirikkoinen ja sen varrella riitti haasteita. Kivikkoinen polku urkeni leveämmäksi baanaksi, jolta ei edelleenkään jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, tiukkoja mutkia, sortumia tai suoranaisia maanvyörymiäkään puuttunut. Tie meni poikki, mutta aina löytyi uusi parempi väylä palata huipulle. Irwinin elämäkertaromaanissa maalataan viattomuuden ja vapautumisen 60-luvusta selkeä kuva tarkasti, mutta kepeästi, myös hersyvän huumorin sävyttämänä. Vallitsevaa yhteiskuntaa ja maailmantilannetta tarkastellaan tavallisen ihmisen, viihdebisneksen ja esiintyvän artistin näkökulmista. Irwinin omaa elämää, kaikkine ajatuksineen, toiveineen ja iloineen tuodaan esiin vahvasti, myös syvimpiä tuntoja. Elämän makua on saatu mukaan herkullisella dialogilla, jossa henkilöiden persoonat ovat aidosti läsnä. Faktat on kerrottu tarkasti tietokirjailijan tarkkuudella, dialogi ja tapahtumien kulku, monet yksityiskohdat ja tunnelmat on vastaavasti maalattu värikkäämmillä siveltimillä kaunokirjalliseen tyyliin. Parivaljakon laulutuotannon perusteellisesti tuntevat kirjailijat ovat sijoittaneet koko tarinan - henkilöt, asiat, paikat ja tapahtumat - suomalaiseen 60-luvun elämään ja yhteiskunnan voimakkaasti muuttuvaan tilaan, sekä viihteen, musiikkibisneksen mullistuksiin. Päällimmäisenä on ilo ja positiivisuus. Kovempiakaan keinoja kaihtamatta hankitulla menestyksellä oli kuitenkin myös varjopuolensa. Teos avaa laajemman ja rehellisemmän kuvan värikkäiden persoonien, Antti Hammarbergin ja Veikko Salmen elämästä, elämäntyöstä ja henkilöistä. Antin vanhempien panosta nousevan laulajatähden taustatiimissä avataan teoksessa niin ikään nyt tarkemmin. Myös useiden muiden henkilöiden - ystävien ja työtovereiden - osuutta tuodaan esille, henkilökohtaisempia ihmissuhteitakaan unohtamatta.

Tuotekoodi
9789526810256
Paino (kg)
0.554
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lahti, Reteesti vaan, Irwin Goodman - Kansantaiteilijan elämäkertaa : Romaani

29,65 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.