Siirry suoraan sisältöön

Alvar, Aino ja Elissa Aallon arkkitehtuuri ja muotoilu ovat keskeinen osa suomalaista kulttuuriperintöä, mutta heidän suunnittelemansa tekstiilit ovat jääneet vähälle huomiolle. Nyt tämä kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen ja aikaisemmin hyvin vähän tunnettu aihe on koottu yksiin kansiin. Taru-Orvokki Leskinen on tehnyt sitkeää pioneerityötä Alvar Aalto -museon arkistossa kokoamalla ja dokumentoimalla Aaltojen suunnittelemat tekstiilit. Aiemmassa Aalto-tutkimuksessa ne ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Nyt Leskinen on etsinyt pienillekin kangaspaloille tekijän, nimen ja syntymäajan. Tekstiilien kuosit kertovat omaa tarinaansa tekijöidensä persoonasta, ammattista ja omasta ajastaan. Kirja on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka tuo esiin uuden puolen arvostettujen arkkitehtiemme työstä paljon tutkitun arkkitehtuurin rinnalle. Yllätyksiin kuuluivat mm. pitkään tuotannossa olleen Alvar Aallon suunnitteleman Siena-kuosin eri muunnelmat. Aaltojen tekstiilisuunnittelussa korostuu arkkitehtoninen asettelu. Poikkeuksen muodostavat Aino Aallon suunnittelemat herkät kasviaiheiset kuosit. Leskinen tuo perustavanlaatuisessa kirjassaan upeat tekstiilit arkistojen pimeydestä päivävaloon ja herättää ne henkiin. Aaltojen perintöön tämä kirja tuo arvokkaan täydennyksen. Sisustusarkkitehti Taru-Orvokki Leskinen innostui kymmenisen vuotta sitten tutkimaan Aaltojen tekstiilejä Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Tammekannissa Tartossa, jossa hän oli tekemässä toimeksiannosta huvilan tekstiilisuunnitelmaa. Kirja perustuu hänen sisustusarkkitehtiopintojensa opinnäytetyöhön, ja aiheeseen liittyvä näyttely kiertää eri puolilla Suomea.

Tuotekoodi
9789523821019
Paino (kg)
0.66
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Leskinen, Aaltojen kuviot - Alvar, Aino ja Elissa Aallon suunnittelemat tekstiilit

14,95 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.