Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Yleistajuinen kirja kummallisen kuuloisesta nyky-musiikista ja sen kuuntelemisesta. Miksei kukaan enää sävellä kaunista klassista musiikkia? Onko nykytaidemusiikki oikeasti olevinaan musiikkia? Klassista musiikkia sävellettiin viimeksi sata vuotta sitten, ja siitä versonut nykytaidemusiikki heitti perinteiset säännöt romukoppaan. Klassiseen tottuneesta konserttivieraasta nykymusiikki voi kuulostaa vähintäänkin oudolta. Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä kertoo kirjassaan, kuinka juuri musiikissa on päädytty vuosisatoja vanhojen taideteosten valtaan muiden taiteenalojen arvostaessa tuoreita näkökulmia. Kiehtovasti hän myös perustelee, miksi jokainen aika tarvitsee omat säveltäjänsä. Teos kasvaa kertomukseksi säveltäjän työstä, taiteen luonteesta sekä kuuntelemisen ja avoimuuden lahjasta. Se osoittaa, ettei nykyajan ”vakava musiikki” ole sittenkään niin vakavaa - eikä ehkä edes vaikeaa. Tämän kirjan lukemiseen ei tarvitse musiikin teorian tuntemusta vaan teos sopii jokaiselle musiikinystävälle. Osmo Tapio Räihälä (s. 1964) on suomalainen taidemusiikin säveltäjä, jonka teoksia on esitetty eri puolilla maailmaa. Räihälän teoksia ovat tilanneet ja esittäneet muun muassa Radion sinfoniaorkesteri, Gewandhausorchester ja London Sinfonietta. Räihälä on myös esitellyt satoja sävellyksiä sadoissa konsereissa sekä radio- ja tv-ohjelmissa.

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa

26,90 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.