Hanne Dahlin juonirikkaat ja lempeätunnelmaiset dekkarit kertovat hauholaisen kyläyhteisön rikoksista ja rakkauksista. Sarjan kuudennessa osassa kuolemantapauksen tutkintaa siivittää samanaikainen katoaminen. Taidemaalari Viola Anker, saksalaisen kirurgin Dieter Ankerin leski, on Suomeen palattuaan toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ja vuokrannut huvilan järven rannalta keskeltä Hauhon kirkonkylää. Hänen kanssaan asuu lukion ensimmäistä luokkaa käyvä veljentytär Mella Sallikari, jonka elämä ei sovi opettajaisän uusperheeseen. Pihamökkiä asuttaa isän entisen työpaikan siivooja-keittäjä miesystävänsä kanssa. Viola järjestää vappuaattona juhlat huvilassaan. Aamun valjetessa yksi juhlijoista löytyy kuolleena rantavedestä ja toinen on kadonnut jäljettömiin. Hellevin Hovissa odotellaan mökkikauden käynnistymistä. Rauha kuitenkin järkkyy pian, kun lähinaapurustossa sijaitsevan huvilan kuolemantapaus ja tutun ihmisen katoaminen paljastuvat. Rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilaisen ja vanhempi konstaapeli Päivikki Noron tutkittavaksi päätyvä rikos vaikuttaa tavallistakin sotkuisemmalta, mutta yllättäväksi avuksi ilmaantuu tarkkasilmäinen ja herkkäkorvainen Sanelma Raikku Hellevin Hovin naapurista.
Dahl, Usvassa uinuu uhka - Jännityskirja
Toimitettuna
Saatavilla
Osta nyt, nouda myymälästä
Ei saatavilla
- Ilmainen palautus 30 päivää
- Ilmainen toimitus Postin noutopisteeseen yli 100 € ostoksille.
- Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.