Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Hämeenlinnan normaalikoulun julkaisu numero 10 juhlistaa Hämeenlinnan opettajankoulutuksen 90-vuotisjuhlavuotta. Tähän julkaisuun ovat kirjoittaneet niin OKL:n didaktiikan lehtorit kuin normaalikoulun rehtori ja lehtorit. Oman yksikkömme ulkopuolelta julkaisun tekoon on osallistunut Jarmo Viteli. Osa artikkeleista on tehty kirjoittajapareina normaalikoulun ja opettajankoulutuslaitoksen edustajan voimin. Tämä yhteistyö kertoo osaltaan yhteisestä tehtävästämme opettajankoulutuksen kehittämisessä sekä siitä, että vain yhteisin ponnistuksin voimme saada jotain laadukasta aikaan. Teoria ja käytäntö on mahdollista yhdistää toisiinsa! Sisältöjen valinta lähti ajankohtaisista haasteista sekä kunkin kirjoittajan omasta intressipiiristä ja itselle tärkeistä kehittämisen alueista. Kokonaisuus muodostuu näistä erilaisista näkökulmista koulun ja opetuksen kehittämiseen. Mukana on pitkään jatkuneita metodisia kehittelyjä, johtamisen haasteita, filosofista ja kasvatuksellista pohdintaa ja uusien kokeilujen esittelyä. Julkaisun nimi "Tutki, kehitä ja kokeile" on yksi vastaus opetusministeriön kehittämisodotuksille normaalikoulujen suhteen. Myös tulevaisuudessa olemme valmiit vastaamaan haasteisiin yhä uusilla tavoilla samalla itsekin kehittyen ja tietämystämme kartuttaen. Julkaisussa ovat mukana artikkelit Arja-Leena Aallolta, Risto Ilmavirralta ja Aune Suonperältä (Leena Sitomaniemen kirjoittajaparina), jotka ovat jääneet eläkkeelle harjoittelukoulun lehtorin virasta. Tämä julkaisu on erityisesti omistettu heille ja heidän oppilaiden ja opettajankoulutuksen hyväksi tekemälleen pitkäaikaiselle laadukkaalle työlle.

Tutki, kehitä, kokeile

34,55 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.