Ihoni muistaa illan kun oli vesiväreillä maalattu taivas ja hiljaisuus joka keinutti kuusen oksia latvojen alla pyörteili keväinen metsä ja tuuli siveli pehmeästi kaikkea, mihin se matkallaan osui. Oli sulava puro, oli kaipaava iho ja oli kosketus, joka suli lämmössä rakkaudeksi, valui kaulaa pitkin solisluiden päältä alas suoraan sydämeen Runokokoelma etenee kaamoksen tummista sävyistä yöttömän yön valoisiin unelmiin. Runot piirtävät elämän vuodenkiertoa iloineen ja suruineen, ja niissä on vahvasti läsnä rakkaus, herkkyys ja kaipaus pohjoiseen.