Minä joka aina sanoin että aikaa ei ole - ja se meni kuin vuosi sekunnissa - olen palannut viisareiden piiriin; seison kehässä kuin muinaisessa kiviympyrässä: aurinkokellot, tähtikellot. Ja minun kelloni jättävät - jos lasi katoaisi välistä. Anne Hänninen ilahduttaa kyvyllään nähdä pienessä suurta, suuressa pientä. Luonnon kuvat, myyttinen pohdiskelu ja hienosyiset vihjaukset inhimilliseen tragiikkaan muodostavat kiehtovia kokonaisuuksia. Hänen uudessa kokoelmassaan elämänhalu ja vahvat kauneuden kokemukset kietoutuvat paradoksaalisesti melankolian ja kuoleman kohtaamisen tuntoihin. Runot muodostavat alati liikkeessä olevan spiraalin, elämän lähteen? läsnä ovat niin lohduttomuus kuin lohtu, suru sitoo mutta myös antautuu sidottavaksi. Surusidonta on Anne Hännisen (s. 1958) kahdestoista kokoelma ja ensimmäinen, joka ilmestyy Eletyn valo. Valitut runot 1978-2005 -teoksen jälkeen.