Sumun lokikirja päättää Tapio Koivukarin (s. 1959) ylistetyn Saaristolaissarjan, suuren raumalaisen sukusaagan. Sotien jälkeen on Havströmien ja Erikssonien elinympäristö muuttunut melkoisesti: vanha kotisaari Kuuskajaskari on linnakkeena ja Santkarin naapuriin Kylmäpihlajaan on noussut majakka. Merivirran Hjalmarkin joutuu muuttamaan kotoaan sotakorvaustelakan tieltä. Merenkululla - myös vähän pienemmilläkin paateilla - on merkityksensä tässä värikkäässä kudelmassa, jossa miehille sattuu ja tapahtuu ja naiset pitävät kaikkea kasassa hiljaisella viisaudellaan. Verrattuna aiempien osien kieleen ja kertomisen tapaan, on tässä osassa kieli tapahtuma-ajasta johtuen modernimpaa. Menneisyyttä arvioidaan myös yhä selkeämmin nykypäivästä käsin yrittäen tuoda sumun seasta vielä jokin tarinanhattara ilmoille, ennen kuin senkin on aika painua unohduksen usvaan. Sarjan aiemmat romaanit, Luodetuulen maa ja Missä aallot murtuvat, ilmestyvät kesäksi pokkareina.