Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kesällä 1941 ilmoittautui kaksi nuorta vapaaehtoista erikoistehtäviin. Kumpikin oli vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta terveydellisistä syistä, mutta halusivat palvella maataan tehtävissä, joihin heillä oli edellytykset. Molemmat olivat ylioppilaita ja oikeustieteen opiskelijoita. Toinen heistä, Seppo Salo, sai tehtäväkseen koota ja viedä tamperelaisia työvelvollisia Uhtuan suunnan taistelualueille Vienan Karjalaan tekemään teitä ja siltoja linnoitus- ja rakennuspataljoonien avuksi. Siitä muodostuikin siviilityömiehille osittain taistelujen keskellä toimiva työmaa, joka oli täynnä yllätyksiä ja vaaroja. Salo jatkoi alueella huoltotehtävissä ja tulkkina. Myös Vienan Karjalaan komennuksen saanut Olli Hakala toimi Päämajan valvontaosaston Aunuksen Ryhmän alatoimiston etsivänä sotilasvirkamiehen virka-asemassa. Hänen tehtävänään oli aluksi kuunnella poliittisia mielipideilmaisuja sekä pääasiassa tarkkailla ja kuulustella sotilashallinnon valvontaan jääneen Akonlahden seudun asukkaita raportoiden salaisiksi luokiteltuja tietoja. Miesten kertomukset kuuluvat sodan unohdettuihin ja vaiettuihin aiheisiin. Lopuksi lyhyt katsaus niin sanotusta asekätkentäoperaatiosta paljastumisineen.

Salin, Sodan unohdetut ja vaietut

Asiakasomistajahinta
15,94 €

Normaalihinta 18,75 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.