Arto Kuivanen (s.1961) asuu nykyään vaimonsa ja jo aikuiseksi varttuneen tyttärensä kanssa Hämeenkyrössä. Perheen nuorimmaisena ja silmäteränä touhuaa Cavalier Kingcharlesinspanieli Otto. Lapsuutensa ja nuoruutensa päivät Arto vietti Parkanossa. Pienellä maatilalla työnteko opeteltiin jo varhain, mikä loi hyvän pohjan elämänasenteelle ja koko elämälle. Opiskelu vei miehen Tampereelle, josta löytyi myös työpaikka. Nykyisin Arto tekee päivätyötään matkapuhelinten ohjelmistojen parissa. Oman kodin ja perheen hän perusti Hämeenkyröön jo melkein 20 vuotta sitten. Kirjoittaminen on ollut Arton harrastuksena useiden vuosien ajan. Julkaisuhistoria tosin ei ole vielä kovin pitkä. Kansien väliin asti on löytänyt kaksi pienelle piirille jaettua omakustannetta: Vanhan pirtin aika (2007) ja Perhosia (2008). Vanhan pirtin aika sisältää välähdyksenomaisia muistikuvia omasta lapsuudesta 1960- ja 1970-luvuilta. Perhosia taas on yhdessä veljen kanssa kirjoitettu tositapahtumiin perustuva novellikokoelma. Immi Hellenin lastenrunokilpailun sadosta koottu runokirja Aurinkoniitty (1998) sisältää kaksi Arton kilpailurunoa. Silmäke on Arton ensimmäinen romaani. Näin hän itse kertoo sen synnystä: Kirjoitin Silmäkkeen jo kymmenisen vuotta sitten. Silloin se jäi julkaisematta ja hautautui loppujen lopuksi pöytälaatikkoon - tai oikeammin ilmaistuna - kovalevyn kulmalle. Sieltä se aina silloin tällöin muistutti olemassaolostaan ja vaivasi mieltä. Vuodenvaihteessa kaivoin sen taas esiin. Kirjoitin muutamat kohdat uudelleen ja rakensin myös uudenlaisen loppuratkaisun. Muutin jopa kirjan nimen. Velipoika, joka luki käsikirjoituksen, nimitti sitä mystisen traagiseksi maalaiskomediaksi. Niinpä niin, sellainen siitä juurikin taisi tulla. Arto Kuivasen teksti on huumorilla kuorrutettua konstailematonta kerrontaa, joka saa lukijan myhäilemään. Tässä lyhyt näyte Silmäkkeen alkupuolelta. "Pääni oli sekaisin. Halusin laulaa karaokea, vaikka minulla ei ollutkaan lauluääntä. Halusin piereskellä ruokapöydässä ja nousta sille tanssimaan. Halusin kertoa kirkkoherralle roiseja vitsejä ja pomolleni sen, mitä hänestä todella ajattelin. Halusin juosta Kauppatorilla alasti ja kusta suihkulähteeseen. Halusin juoda viinaa pullosta julkisella paikalla ja potkia poliiseja. Halusin toivottaa kaikille hyvää joulua ja lähettää sukulaisille ja tuttaville terveisiä. Olin humalassa." Sitkeä päänsärky vaivaa 30-vuotiasta atk-suunnittelija Arvo Sakari Eskolaa. Hän on Lappiin suuntautuneen autolomansa loppupuolella matkalla kotiin. Ajokaistalla lojuva kuollut kollikissa käynnistää tapahtumasarjan, jossa mies sananmukaisesti tempaistaan mukaan syrjäisen maalaiskylän erikoiseen elämänmenoon. Vähitellen Arvolle selviävät kyläläisten keskinäiset suhteet ja salaisuudet. Oudot kasvot ikkunassa hätkähdyttävät. Kylähulluus on ajava voima. Mutta missä kulkeekaan sen tieteellinen raja? Arvon sattumalta löytämä pohjaton suonsilmä kasvaa tarinan edetessä yhä suuremmaksi arvoitukseksi. Arto Kuivasen teksti on värikästä ja viihdyttävää. Suoraviivainen kerronta yhdistettynä hykerryttävään ja pienipiirteiseen huumoriin kuljettaa päähenkilöä tilanteesta toiseen mukaansa tempaavasti. Mystisen traaginen maalaiskomedia on ehdottomasti lukemisen arvoinen.