Selkokieli määritellään sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan mukautetuksi kielimuodoksi, joka on yleiskieltä luettavampaa ja ymmärrettävämpää ja joka suunnataan erityisille vastaanottajaryhmille. Tutkimus koskee selkokielisiksi mukautettuja uutistekstejä. Aineistona on Suomen tietotoimiston julkaisemia uutisia ja niiden pohjalta kirjoitettuja selkoversioita. Lähtötekstien ja selkotekstien eroja analysoidaan lingvistisin menetelmin ja kuvataan selkoistamista kirjoitusprosessina. Tekstien mukauttamisessa näkyy selkokirjoittajan intentio tuottaa annettujen suositusten mukainen versio, joka on yleiskielistä tekstiä yksikertaisempaa ja pelkistetympää. Toisena aineistonani ovat neljän selkoviestinnän asiantuntijan ja keskeisen toimijan haastattelut, jotka tarkentavat kuvaa kielimuodon kehittämisestä, periaatteista ja tavoitteista. Tekstien vertailu on pääosin laadullista, ja keskiössä ovat kirjoittajien kielelliset valinnat ja merkityksenanto. Koska selkoviestintään vaikuttavat tietynlaiset kielenkäyttötilanteen erityispiirteet, voidaan puhua erityisestä selkorekisteristä, jossa puolestaan tuotetaan eri tekstilajeihin kuuluvia tekstejä. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata, tulkita ja selittää tekstien viestinnällisiä funktioita ja eri tekstiversioiden ylläpitämää vuorovaikutusta. Lähtötekstien ja selkoversioiden vertailu osoittaa, että selkoistaminen muuntaa uutisen tekstilajipiirteitä. Tutkimus hyödyntää systeemis-funktionaaliseen kielioppiin pohjaavaa funktionaalista lähestymistapaa. Merkitysten eri puolina näkyvät 1) se, miten kielellä luodaan ja ylläpidetään vuorovaikutusta, 2) se, miten kieli konstruoi kokemuksia käsitteellistämällä ja luokittelemalla ja 3) se, miten teksti järjestyy kielelliseksi viestiksi. Tutkimus osoittaa, että selkoistaminen vaikuttaa kaikkien metafunktioiden merkityksenantoon. Erilaiset kielelliset valinnat selittyvät tekstien ylläpitämän vuorovaikutuksen, teksteissä konstruoidun maailman ja tekstin viestiksi muotoutumisen merkityksenannosta. Keskeiset lähtötekstien ja selkotekstien erot havainnollistuvat etenkin tekstien alussa. Selkoversioissa suositaan lähtötekstejä useammin vuorovaikutusta painottavaa aloitusta, joka hakee esittelevin ja havainnollistavin rakentein kiinnekohtaa vastaanottajan maailmaan. Kirjoittaja käsittelee tekstiä lukijaa varten, ja vertailusta voi päätellä, että erityisryhmiin kuuluvalle vastaanottajalle kohdentaminen toisaalta lisää, toisaalta yksinkertaistaa tekstin ylläpitämää vuorovaikutusta. Mukauttaminen vaikuttaa tekstin modaalisiin piirteisiin, direktiivisyyteen ja moniäänisyyteen. Selkoistaminen muuntaa lähtötekstissä käytettyä nimeävää ja luokittelevaa merkityksenantoa esimerkiksi konkreettistamalla ja havainnollistamalla käsitteitä, purkamalla lausekkeiden määriteketjuja ja lisäämällä tekstiin määritteleviä lauseita. Nimeävä ilmaisutapa muunnetaan tekemistä ilmaiseviksi lauseiksi, joissa toimija osoitetaan selvemmin kuin lähtötekstissä. Voi sanoa, että selkotekstissä on lähtötekstiä useammin läsnä ihminen. Merkitysrakenteiden selventäminen näkyy tekstuaalisista piirteistä etenkin informaatiorakenteessa ja teemankulussa, esimerkiksi ns. pysyvän teeman käyttämisenä. Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää selkokirjoittamisen suosituksia tarkennettaessa, kirjoittamisen opettamisessa ja tekstien arvioinnissa.