Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kolmessa vuosikymmenessä maisteritasoinen luokanopettajakoulutus on vakiinnuttanut paikkansa yliopistoissa. Luokanopettajan työ on muuttunut selkeästi asiantuntija-ammatiksi, ja opiskelijat ovat hyväksyneet teoreettiset opinnot osaksi koulutustaan. Myös käytäntöorientoituneet opettajankouluttajat ovat vähitellen korvautuneet akateemisesti uskottavaa opetusta ja tutkimusta kehittävillä asiantuntijoilla. Käsillä oleva teos avaa akateemisen luokanopettaja- ja opinto-ohjaajakoulutuksen kehittymistä 1970-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa tarkastellaan eri opettajankoulutuslaitoksissa tehtyjä ratkaisuja kuluneiden vuosikymmenten aikana, kuvataan opetushenkilökunnan koulutustason muutosta, opiskelijoiden saaman opetuksen kehittymistä sekä koulutuksen tavoitteiden muuttumista opettajan käytännön työn taitojen korostamisesta kohti tutkivan opettajan ihannetta. Teoksessa tarkastellaan Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistojen luokanopettajan koulutuksia, joissa muutos on ollut yllättävän samansuuntaista ja yhtäaikaista erilaisista lähtökohdista huolimatta. Teos on tarkoitettu opettajankouluttajille, kasvatustieteen tutkijoille sekä opettajakoulutuksen historiasta kiinnostuneille. Se soveltuu myös opettajankoulutuksen kehitystä käsitteleviin opintoihin kurssikirjaksi.

Salonkikelpoiseksi maisterikoulutukseksi - luokanopettaja- ja opinto-ohjaajakoulutusten akatemisoitumiskehitys 1970-luvulta 2010-luvulle

Asiakasomistajahinta
39,19 €

Normaalihinta 46,10 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.