Teos avaa uuden näkökulman kansallisten myyttien käyttöön suomalaisessa kirjallisuudessa. Kirja käsittelee Paavo Haavikon 1970-luvun myyttejä käyttäviä teoksia ja niiden kautta hänen keskeisiä teemoja kuten valtaa, menetystä ja uskoa perusteettomaan. Aikalaiskritiikin näkökulmasta teokset herättivät hämmennystä. Kalevalaan liitetty valon, hengen ja sanan mahti muuttui Haavikon tulkinnoissa tuhoksi ja pimeydeksi, jota mikään myytti ei näytä selittävän eikä voittavan. Tässä tutkimuksessa myytistä ja siihen liittyvästä symbolisesta merkityksen synnystä tulee väline, jonka avulla teoksia tarkastellaan.