Väitöskirjassa tarkastellaan Suomen ja Venäjän voimassa olevia kahdenvälisiä valtiosopimuksia, jotka on solmittu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Suomen ja Venäjän välinen suhde mielletään usein valtasuhteeksi, jonka vaa'alla tasapainottelevat toisaalta itsenäisyys ja toisaalta arvovalta. Kahdenvälisissä sopimuksissa ei näy kuitenkaan merkkejä valta-asetelmasta, sillä ne ovat kielellisesti täysin tasapainoisia, neutraaleja, toistavat saman asian kahdella kielellä ja tuntuvat yhtä lailla oudoilta niin venäjäksi kuin suomeksi luettuina. Juuri näennäisen ongelmattomuutensa, mitäänsanomattomuutensa ja tasavertaisuutensa vuoksi muun valta-asetelman ollessa taustalla sopimukset alistetaan kriittisen tarkastelun kohteiksi, mitä ei tiettävästi aikaisemmin ole määrätietoisesti tehty. Tarkoituksena on selvittää, miten Suomen ja Venäjän kahdenväliset sopimukset eroavat maiden muista sopimuksista, mistä erot johtuvat ja minkälaisia valtasuhteita sopimuksissa ja niiden ympärillä rakentuu. Suomen ja Venäjän välisiä sopimuksia verrataan Suomen ja Venäjän muiden maiden kanssa tekemiin sopimuksiin sähköisen avainsana-analyysin avulla. Avainsana-analyysi paljastaa, mitkä sanat suomalais-venäläisissä sopimuksissa esiintyvät poikkeuksellisen usein tai harvoin verrattuna muihin sopimuksiin. Avainsanat, jotka erottavat suomalais-venäläiset sopimukset muista, alistetaan kriittiselle tarkastelulle tausta-aineiston, sopimusten arkistoidun valmisteluaineiston sekä yleisen historiallisen ja institutionaalisen kontekstin avulla.