Koulutusjärjestelmän tehtävä valikoida ja lajitella kustakin sukupolvestä yksilöt työn ja vallan hierarkioihin merkitsee sitä, että ihailtujen menestyjien lisäksi järjestelmä tulee tuottaneeksi myös joukon "epäonnistujia" - niitä jotka luokittamisen seurauksena sijoittuvat normaalijakauman reunalle, kauimmaksi normaalista. Käsitykset poikkeavuudesta ja normaaliudesta vaihtelevat kulttuurista toiseen ja muuttuvat ajan mukana. Monet poikkeavaksi nimetyt joutuvat kantamaan "epänormaalin" leimaa, minkä vuoksi määrittely on myös vallankäyttöä. Miten vastuu arvioinnin ja luokittamisen seurauksista jakautuu? Alan eturivin tutkijat analysoivat kirjasssa poikkeavuuden syntymekanismeja, poikkeavuuden tulkintojen ja määrittelyjen suhteellisuutta kasvatustieteiden, historian, sosiologian ja psykologian tarjoamin välinein ja näkökulmin.