Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Minkälaisia ehtoja ja ulottuvuuksia aikuistumiseen liittyy 2000-luvun alun suomalaisessa yhteiskunnassa? Mikä tekee nuoresta aikuisen tämän päivän Suomessa? Polkuja ja poikkeamia - Aikuisuutta etsimässä -antologian tuoreisiin tutkimuksiin perustuvissa artikkeleissa esitetään kiinnostavia näkökulmia näihin perustaviin kysymyksiin. Teoksen artikkeleissa kuvatut nuoret etsivät aikuisuutta yhtäältä pohtimalla aikuisuuden ehtoja, ja toisaalta tavoittelemalla aikuisuuden tuottamaa sosiaalista arvostusta. Kirjoittajat pyrkivät aikuisuuden jäljille käsitteellisesti, tilanteessa, jossa monet aikuisuuden aiemmista mittareista ovat murroksessa. Aikuistumista lähestytään eri elämänalueiden näkökulmista sosiaalitieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimusaineistoina toimivat erilaiset haastatteluaineistot eri-ikäisistä, erilaisissa elämäntilanteissa elävistä ja erilaisista perhetaustoista tulevista nuorista. Teoksen ensimmäisessä osassa "Vakiintuneita polkuja pitkin aikuisuuteen" Tarja Tolonen tarkastelee artikkelissaan nuorten koulutusreittien muovautumista kytköksissä heidän perhetaustaansa, Reetta Salosen aiheena on nuorten lapsuuden kodista muuton ajoitus Suomessa ja Espanjassa, Kaisa Ketokivi analysoi pidentynyttä nuoruutta elävien koulutettujen nuorten aikuisten perheen perustamiseen liittyviä ristiriitoja, ja Lotta Haikkola pohtii nuorten osallistumisen ehtoja ja käsityksiä kansalaisuudesta aikuisten yhteiskunnassa. Teoksen toisessa osassa "Poikkeamia totutuilta poluilta" Anna Niemelä kuvaa nuorten äitien näkemyksiä aikuistumisesta ja äitiydestä, Minna Kelhä tarkastelee myöhäisellä iällä äidiksi tulleiden naisten pohdintoja äidin iän merkityksestä, Reetta Pietikäinen kirjoittaa työpajanuorten elämän- ja tulevaisuudenorientaatioista ja Sinikka Aapolan artikkelin aiheena ovat varhaisella iällä aikuisen statusta saaneiden nuorten koulutuspolut ja käsitykset aikuisuudesta.

Polkuja ja poikkeamia

24,90 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.