Joukkueurheilun siirtojärjestelmän purkaminen Bosman-tuomiolla 1990-luvun puolivälissä on johtanut pelaajapalkkojen nousuun varsinkin eurooppalaisessa jalkapalloilussa mutta myös joukkueurheilussa Suomessa. Varakkaimmilla seuroilla on ollut mahdollisuus maksaa korkeampia palkkoja pelaajille ja sitä kautta saada joukkueisiinsa parhaimmat pelaajat. Tämän seurauksena urheilusarjojen kilpailullinen tasapaino on heikentynyt ja seurat jakautuneet taloudellisten resurssien mukaan myös urheilullisesti. Resursseiltaan heikoimmat seurat ovat lisäksi saattaneet ottaa taloudellisia riskejä urheilumenestyksen saavuttamiseksi, mikä on johtanut niiden taloudellisen tilan huononemiseen entisestään. Yhdeksi ratkaisuksi kilpailullisen tasapainon turvaamiseksi ja kuluvarmuuden luomiseksi on esitetty pohjoisamerikkalaisissa käytössä olevaa palkkakattoa. Palkkakatolla seurojen pelaajille maksamille palkoille asetetaan tietty yläraja. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää laaja-alaisesti palkkakattoon liittyviä oikeudellisia ongelmia Suomessa ja Euroopassa sekä tutkia niiden erojen vaikutusta, joita on pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen urheilujärjestelmän välillä. Oikeudellinen ongelmakenttä kulminoituu palkkakaton kohdalla kilpailuoikeudelliseen kysymykseen, onko seurojen välistä palkkakattosopimusta pidettävä kiellettynä kartellina. Mikäli palkkakattosopimus täyttää kartellin tunnusmerkistön, on tutkittava, voidaanko menettelyä siitä huolimatta pitää sallittuna sen tuottamien tehokkuusetujen johdosta. Johtopäätöksenä tullaan siihen tulokseen, että pelkästään seurojen välisenä sopimuksena palkkakatto olisi kielletty kartelli, eikä menettelyssä ole aukottomasti löydettävissä tehokkuuspuolustussäännön edellytykset täyttäviä vaikutuksia.