Ikääntynyt kirjailija tarkkailee Meilahden työhuoneensa ikkunasta koivua, jonka lehtipuvussa havaitsee vuodenaikojen vaihtelun. Hän koettaa kirjoittaa, käy luennoimassa, ihastuu naapuriinsa. Muistot eletystä elämästä hiipivät esiin: lapsuus sodan aikana, omien vanhempien kohtalot, 1960-luku, vuodet poliitikkona. Otto seuraa uutisia, pohtii moraalisia kysymyksiä, kritisoi hallituksen ydinvoimapäätöstä tai laskee ilkikurisesti, kuinka monessa tuhannessa kokouksessa istui kansanedustaja-aikanaan. Hän käy elokuvissa, pelaa kasinolla, lukee Lars Norénia ja tutustuu yhä paremmin naapuriinsa. Claes Anderssonin romaanissa on paljon tuttua: se on tekijänsä näköistä, hurmaavan vapaana rönsyävää proosaa - traagista ja koomista, lempeän viisasta, vihaistakin.