Seppo Tammisen korut, veistokset ja maalaukset vievät katsojan muistojen ja mielikuvituksen maailmaan. Taitavasti kuvatut miljööt ja esineiden yksityiskohdat ovat tarkkaa ja mutkatonta ajankuvaa. Etenkin 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa nuoruutensa ja lapsuutensa eläneet saattavat niitä katsoessaan muistaa korkeat lumikinokset Helsingin jalkakäytävillä, hiilikuorman kolinan talon pihalla, kemferitipat, Kas-Kas-kengänkiillokkeen ja polttolasilla sytytetyn filmin tuoksun. Meilläkin oli tuollainen pahvinen matkalaukku ja äidin piippausrauta! Minäkin leikin juuri tuollaisella pihalla kavereitten kanssa! Seppo Tammisen taiteeseen liittyy usein tarina. Maalausten rakenneosia ovat todelliset tapahtumat, ihmiset ja maisemat, sieltä täältä siepatut hetket. Lopputuloksena on kiehtova kokonaisuus tarua ja totta. Seppo Tamminen varttui lapsuutensa Helsingin Fabianinkadulla. Isä Veikko Tamminen oli töissä viereisessä korttelissa Yleisradiossa huolto-osaston esimiehenä, äiti Laila oli kotirouva ja haaveili laulaja Tino Rossista, isoveli Tauno riiteli äidin kanssa ja kiusasi pikkuveljeään. Seppo Tammisen taiteen tarinan on toimittanut Sepon lapsuudenystävä ja leikkikaveri Osmo Leivo. Sepon taiteen lisäksi, kirja kertoo lasten kasvamisesta sodanjälkeisessä kaupungissa.