Siirry suoraan sisältöön

Tämän käytännönläheisen oppikirjan tavoitteena on auttaa musiikkikasvatuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Teos on tarkoitettu ohjaamaan musiikin opettajan kasvua musiikkikasvatuksen eri alueilla ja musiikin erilaisten traditioiden puitteissa. Kirja tarkastelee kriittisesti nykypäivän suomalaista musiikkikasvatusta, tarjoaa käytännöllisiä näkökulmia aloittelevalle musiikkikasvatuksen ammattilaiselle sekä rohkaisee lukuisin esimerkein kehittämään käytäntöjä ja kokeilemaan uusia toiminnan tapoja. Samalla teos avaa kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuksen näkökulmia musiikinopetukseen. Kirjan taustalla on ajatus musiikin opettajasta elinikäisenä oppijana ja ammattimaisen musiikinopetuksen reflektiivisestä luonteesta. Teos on tarkoitettu oppikirjaksi yliopistoon sekä muuhun musiikkialan ammatilliseen koulutukseen. Kirja toimii oppaana niin musiikin aineenopettajakoulutuksessa, soitinkohtaisissa pedagogisissa opinnoissa kuin musiikin varhaiskasvattajien opinnoissa, luokanopettajakoulutuksen musiikin erikoistumisopinnoissa sekä opettajien täydennyskoulutuksessa. Kirja on kirjoitettu kollektiivisesti hyödyntäen laajasti suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pedagogista asiantuntemusta. Kirjan 28 kirjoittajaa toimivat kouluttajina ja tutkijoina eri puolilla Suomea.

Tuotekoodi
9789524515931
Paino (kg)
0.59
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Musiikkikasvattaja - kohti reflektiivistä käytäntöä

50,65 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin
Tuotetta ei juuri nyt ole saatavilla verkkokaupasta.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.