Näkökulma on olennainen osa kerrontaa, sillä se vaikuttaa väistämättä siihen, miten kerrottuun suhtaudumme. Käännöksiin kerronnan näkökulma ei kuitenkaan aina välity sellaisenaan. Väitöskirjassa näkökulman muuttuminen käännöksissä selitetään seurauksena erilaisista tarkentavista ja normaalistavista kielellisistä muutoksista, joita käännöksiin on tehty. Tällaiset muutokset taas ovat käännöksissä niin yleisiä, että niiden on aiemmassa käännöstutkimuksessa ehdotettu luonnehtivan kääntämistä yleensä. Väitöskirjassa tätä oletusta kääntämiselle tyypillisestä tarkentavasta (eksplisiittistävästä) ja normaalistavasta tendenssistä hyödynnetään siis selityksenä näkökulman muuttumiselle käännöksissä. Samalla muutokset kerronnan näkökulmassa havainnollistavat sitä, minkälaisia seurauksia eksplisiittistämisellä ja normaalistamisella voi olla, miten ne voivat tekstin luentaan vaikuttaa. Tutkimuksen aineisto on kaunokirjallinen, ja se on koottu Dostojevskin romaanista "Rikos ja rangaistus", sen kuudesta suomennoksesta (1889-2008) ja kahdesta englanninkielisestä käännöksestä (1914, 1992). Kerronnan näkökulma rajataan keskittymällä vapaaseen epäsuoraan esitykseen, kertomakirjallisuudessa yleisesti käytettyyn näkökulmatekniikkaan, jossa limittyvät ja kerrostuvat toisaalta kertomuksen henkilön, toisaalta sen kertojan näkökulmat - kuitenkin niin, ettei eri näkökulmien yhtäaikaista läsnäoloa osoiteta tekstissä avoimesti ja suoraan. Käännöksissä toinen näkökulmista usein väistyy tai katoaa, toinen taas nousee hallitsevaksi. Tutkimuksessa tämä selitetään sillä, että kerrostuneet, epäsuorasti osoitetut näkökulmat ilmaistaan tyypillisesti kielellisen aukkoisuuden ja pintatason epäyhtenäisyyden avulla. Kun nämä piirteet kohtaavat kääntämiselle tyypillisen eksplisiittistävän ja normaalistavan tendenssin, yhteentörmäys on odotettavissa.