Maija Pietikäinen tutki laulun ja amor mundin (maailman rakastamisen) keskinäissuhteita, edellytyksiä ja ilmenemismuotoja. Työn lähtökohtana ovat vallan ja väkivallan ilmiöt, jotka ovat nykyajan globaaleja perusongelmia ja traumatisoivia lähteitä. Pietikäinen tarkastelee etenkin Hannah Arendtin ja Simone Weilin, kahden merkittävän juutalaisfilosofin, käsityksiä vallasta ja väkivallasta. Hannah Arendt on luonnehtinut väkivaltaa olemukseltaan mykäksi voimaksi, kyvyttömyydeksi ilmaista itseään tilanteeseen sopivalla ja ymmärrettävällä tavalla. Hän korostaa Aristoteleen tavoin ihmisen luonnetta poliittisena olentona, jolle on kansalaisena ominaista ilmentää itseään puheaktin, keskinäisen vuorovaikutuksen ja toiminnan avulla. Arendt luotaa samalla herruudesta vapaata vallan käsitettä mahdollisuuksien dynaamisena ja potentiaalisena horisonttina. Se voi tulla esiin yhteisessä julkisessa tilassa, jossa ryhmä muotoutuu puheen ja toiminnan kautta ja jossa ihminen voi toteuttaa itseään ainutkertaisena ja uusia aloitteita luovana olemuksena.