Siirry suoraan sisältöön

Lammas suden turkissa on tosiasioihin perustuva, mutta mielikuvitusta hyväksi käyttävä historiallinen romaani. Siinä pohjalainen talonpoikainen sosialisti, kansanedustaja ja kirjailija Santeri Hellaanmaa (Santeri Mäkelä 1870-1938) pakenee kansalaissodan jälkimainingeissa Neuvosto-Venäjälle. Ensimmäinen työpaikka uudessa kotimaassa on Inkerinmaan valistuskomissaarin virka, jota Santeri hoitaa vaihtelevalla menestyksellä. Hän yrittää neuvottelujen kautta saada Inkerin kulakit lämpenemään maatalouden kollektivisoinnille, mutta turhaan. Tuon tuostakin Santeri joutuu kahnauksiin nuoren valtion keskushallinnon kanssa, eikä tilanne helpotu, vaikka Santeri liittyy kommunistisen puolueen jäseneksi. Seuraava työpaikka Toksovan ojennusleirin komendanttina ei tuo muutosta Santerin elämään ja hän alkaa tosissaan miettiä Suomeen paluuta siinä vaiheessa, kun puoluetoverit yksi toisensa jälkeen joutuvat salaisen poliisin mustalle listalle. Romaanin naiset ovat jämäköitä pohjalaisnaisia, joilta sujuvat kotipuolen työt, vaikka isäntä onkin Neuvostoliittoa rakentamassa. Amalia-emäntä tyttärineen pitää aatteen lippua korkealla, vaikka Vimpelin työväentalokin yritetään polttaa. Amalia luo vähitellen suhteet valkoisiin ja yhteisymmärryksessä hoidetaan moni asia, vaikka vähän lakia kiertäenkin. Myös Santerin kanssa naapurimaahan paennut ja siellä uraa luova kasvattitytär Martta Lahdenperä vahvistaa tätä määrätietoista ja vahvaa naiskuvaa. Lammas suden turkissa on romaanitrilogian kolmas osa. Aiemmat osat olivat Kuilun partaalla (2011) ja Pesänjakajat (2012).

Tuotekoodi
9789518121964
Paino (kg)
0.366
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Kultalahti, Lammas suden turkissa

34,00 €
  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.