Rangaistavaksi säätäminen, kriminalisointi, on olennainen osa rikosoikeutta. Ilman kriminalisointeja esimerkiksi rikosoikeuden yleiset opit jäisivät vaille käytännön merkitystä. Perinteisesti kriminalisointeja ei rikosoikeudessa kuitenkaan ole kovin laajasti käsitelty. Viime kädessä päätös tietyn teon rangaistavaksi säätämisestä on poliittinen, eduskunnassa tehtävä päätös. Tästä huolimatta lain säätämiseen liittyy oikeudellisia rajoitteita. Ennen muuta perustuslaki mutta myös muu lainsäädäntö asettaa rajoja hyväksyttävälle lainsäädännölle. Lisäksi lainsäätäjän on huomioitava kansainväliset ihmisoikeussopimukset, niiden soveltamiskäytäntö sekä EU-oikeus. Kriminalisointiteorian keskeisenä kohteena ovat nämä lainsäädäntöön yleisesti ja rikoslainsäädäntöön erityisesti kohdistuvat oikeudelliset rajoitteet. Yleisemmin tutkimuksessa käsitellään lain säätämiseen kohdistuvia oikeudellisia rajoitteita, "lainsäätäjän oikeuslähdeoppia". Näistä rajoitteista pyritään tutkimuksessa muodostamaan vallitsevalle kriminaalipoliittiselle pohjalle rakentuva malli, jota vasten rikoslainsäädäntöä voidaan arvioida. Tutkimuksessa käsitellään laajasti kriminalisointiperiaatteita, jotka lainsäätäjän on otettava rikosoikeudellista lainsäädäntöä säätäessään huomioon. Kriminalisointiperiaatteita käsitellään kattavasti myös perusoikeuksien sekä EU-oikeuden näkökulmasta. Yleisen kriminalisointeja koskevan teoreettisen tarkastelun ohella näkökulma on käytännöllinen. Tarkoituksena on tuottaa rikoslainsäädännön hyväksyttävyyden arviointiin soveltuvia välineitä. Tutkimus on ensimmäinen Suomessa laadittu kokonaisvaltainen kriminalisointeja koskeva esitys. Tutkimus on hyödyllinen kaikille rikosoikeudesta ja lain säätämiseen kohdistuvista rajoituksista kiinnostuneille. Erityisesti tutkimuksen on tarkoitus palvella rikosoikeudellista lainsäädäntöä valmistelevia tahoja. Väitös Helsingin yliopistossa 5.9.2008