Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Kuudennelle aistille saattaa tulla käyttöä ja viidettä elementtiä tarvitaan tahratonta mieltäsi täyttämään Helsingin yliopiston Leffaryhmässä tutustunut ihmenelikko kokoaa koko elokuvahistorian 1800-luvun lopun kokeiluista nykyisiin tietokonespektaakkeleihin, film noirista Disneyn piirrettyihin, länkkäreistä musikaaleihin. Huikea tietopaketti sisältää Knopit kaakkoon -musavisakirjan tapaan tiiviitä kysymyssarjoja ja kääntöpuolella vastauksia, joissa on lisäksi kiinnostavaa lisätietoa ja anekdootteja. Kirja on jaettu kolmeen osaan: Teemat, Genret ja Kulissien takana. Kysymyksiä on eri genreistä, eri aikakausilta ja eri maista ympäri maailmaa, kuuluisista ohjaajista ja tähdistä sekä arvostetuista ja menestyneistä elokuvista. Luettavaa tästä koukuttavasta elokuvapaketista riittää vähintään 500 kesäpäiväksi ainakin vuoteen 2046 asti. Petri Peltonen on matemaatikkona työskentelevä elokuvien suurkuluttaja, jonka tilastointitarpeelta eivät ole säästyneet valkokankaan helmetkään. Petri oli tekemässä myös musavisakirjaa. Paavo Ihalainen on valtiotieteiden maisteri, joka tekee uraa viestinnän sekatyöläisenä. Mukana ovat kuitenkin koko ajan pysyneet elokuvat. Maria Pirkkalainen on elokuva-alan monityöläinen, jonka työhistoriaan kuuluvat niin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali, British Film Institute kuin Yle Teeman elokuvapolitiikan tutkiminen. Anton Vanha-Majamaa on helsinkiläinen vapaa toimittaja, joka usein kuvittelee elämänsä kertojaääneksi Werner Herzogin.

Peltonen, Kelaa sitä

16,95 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.