Opetetaanko ja kasvatetaanko meitä ihmisyyteen? Kuka kasvattaa, kuka kouluttaa, millä opeilla, millä osaamisella ja miten? Miksi päättäjät eivät keskustele ihmisyydestä? Miksi he eivät esittele omaa, puolueensa, yrityksensä tai muun viiteryhmänsä ihmiskäsitystä toimintansa perustana? Kuunteleeko johto yhteisöjensä jäseniä aidosti, yhteistä tahtoa ja visiota rakentaen? Entä muut instituutiomme, työyhteisömme, tiedotusvälineemme ja harrastusyhteisömme; missä tätä keskustelua käydään? Etsittyäni vastauksia näihin kysymyksiin koko aikuisikäni ja yritettyäni käynnistää niistä keskustelua myös yhteiskuntamme ja organisaatioidemme päättäjien kanssa neljänkymmenen vuoden ajan, olen todennut, että Suomessa ihmisyyden teemasta keskustelua kartetaan lähes kaikkialla, mutta erityisesi juuri siellä, missä sen pitäisi olla kaiken kehittämisen lähtökohtana: yhteiskunnan ja talouselämän johdossa. Mielestäni tilanne on kestämätön. Emme voi luoda inhimillisempiä yhteisöjä ja kestävälle perustalle rakennettua yhteiskuntaa, jos emme ensin määritä, mitä me ihmisinä ja yhteisöinä elämältämme haluamme. Tämän kirjan esseet ja kirjeet voivat toimia yhtenä keskustelunavauksena välttämättömän muutosprosessin käynnistämiseen.