Huhtikuussa 1912, vuotta myöhemmin kuin teollisuuden metsähoitajat olivat perustaneet oman yhdistyksensä, maamme uittoväki intoutui vastaavaan. Uuden yhdistyksen nimeksi tuli Föreningen för allmänna flottningsintressen, suomeksi "Yhdistys yleisten uittoetujen valvomista varten". Vaikka nimi selvittikin yhdistyksen tarkoituksen, vuonna 1918 nimi lyheni Suomen Uittajainyhdistys ry:ksi. Yhdistyksen perustamisen aikaan uitto eli lauttaus oli metsäteollisuutemme ylivoimaisesti tärkein raakapuun kuljetusmuoto; puuta uitettiin arviolta 10 milj. m3, mikä oli liki 90 % tehdaslaitoksille toimitetusta puumäärästä. Vaikka laajamittaista puutavaran lauttausta oli harjoitettu 1870-luvulta lähtien, uittajat eivät olleet kuitenkaan kokeneet omaa ammattijärjestöä tarpeelliseksi; uittoasioita oli käsitelty lähinnä vuonna 1877 perustetun Suomen Metsänhoitoyhdistyksen kokouksissa. Tilanne muuttui 1900-luvun alussa, kun uittomäärät kasvoivat ja uiton maksettavaksi esitettiin ns. kalaveroa, jota perusteltiin uiton kalastuselinkeinolle väitetyillä haitoilla. Se sai uittajat tiivistämään edunvalvontaansa. Kalaveroa ei säädetty, ja vaikka olisikin, se ei olisi uittoa tappanut, mutta olisi aiheuttanut yhden ylimääräisen kustannusrasitteen. Uittajien yhdistys oli kuitenkin syntynyt ja se ryhtyi toimimaan uiton etujen ajamiseksi sekä jäsenkuntansa ammattitaidon kehittämiseksi. Edunvalvontaa hoidettiin vaikuttamalla lainsäädäntöön, viranomaistoimintaan sekä julkiseen sanaan; jäsenistölle puolestaan järjestettiin kokouksia esitelmineen sekä retkeilyjä. Yhdistys ryhtyi myös harjoittamaan aktiivista julkaisutoimintaa, joka huipentui oman vuosikirjan julkaisemiseen vuosina 1932-69. Ammattiuittajien etujärjestö muuttui vähitellen aatteelliseksi "uiton ystävien" yhdistykseksi, jossa parhaimm illaan oli runsaat 300 jäsentä. Eniten vastinetta yhdistys pystyi tarjoamaan pienelle sisäpiirilleen, joka järjestäytyi sotavuosina omaksi Uittopäällikköjaostokseen. Uiton merkitys puutavaran kuljetusmuotona alkoi vähetä 1900-luvun lopulla; vuosituhannen vaihteessa vesiteiden osuus teollisuuden puunkuljetuksista oli enää viitisen prosenttia. Samalla Uittajainyhdistys todettiin aikansa eläneeksi, ja vuonna 2004 yhdistys "fuusioitiin" pitkäaikaiseen sisarjärjestöönsä, Teollisuuden Metsänhoitajat ry:hyn. Uitto ei kuitenkaan ole loppunut vielä Suomesta. Vuoksen eli Saimaan vesistön alueella uitetaan edelleen puuta vajaat miljoona kuutiometriä. Ei ole täysin poissuljettua, etteikö uitolla voisi Suomessa olla myös uusi tuleminen - siinä missä uiton "isälläkin", sahateollisuudella.