Sumuisessa vaaranlaidassa kaikuu kiivas haukku. Pystykorva napittaa ylös hongan oksalle, ja aina kun metsokukko ojentaa kaulaansa, haukku saa uutta voimaa. Jossakin kuusten varjoissa konttaa koiran omistaja. Kuuluu laukaus, ja metso putoaa alas. Pienen erämaajoen rannalla on yksinäinen onkimies. Sitten siimassa käy kuin sähköisku. Onkijan vartalo jännittyy, vapa taipuu ja siima soi. Pienen kamppailun jälkeen suuren kalan kylki välähtää ilta-auringossa. Pyytömiehestä on tullut saamamies. Sanotaan, että metsä on suomalaisen miehen kirkko. Jonkinlaista hartautta metsäretkiin on aina liittynyt. Mies tietää myös sen, ettei metsästä oteta, vaan se antaa, jos on antaakseen. Ei ahneus kuulu metsään. Se on unohdettava viimeistään silloin kun maalikylä jää taakse. Eräkokemuksiin liittyy vahvoja tunteita. Noita tunteita ei ole sanoilla helppo kuvata. Toivottavasti näissä tarinoissa on edes jonkin verran sitä tunnelmaa, mitä mies metsältä hakee.