Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 17.-21.4. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa. Flacellaanit toteuttavat päätöksensä vetäytyä tähdistä pelätessään joutuvansa galaksia nyt hallitsevan julman rodun uhriksi. Avaruusaikojen muistelu kielletään, väestö hajasijoitetaan ja kaupungit ja kaikki muut aiemmasta teknisestä tasosta juoruavat rakennelmat puretaan. Vanhoja tietoja ja taitoja ylläpitämään perustetaan Valitut, joidentehtävänä on huoltaa kätkettyjä avaruusaluksia ja muita teknisiä laitteita sekä pitää tavalliset flacellaanit niin kehittymättöminä kuin mahdollista odottamassa aikaa, jolloin paluu avaruuteen olisi turvallista. Kolmetuhatta vuotta myöhemmin jatkuvasti kasvaneet erimielisyydet avaruudessa väijyvän rodun uhmaamista ja piileskelyn jatkamista kannattavien Valittujen välillä eskaloituvat planeetanlaajuiseksi sodaksi. Kumpikaan osapuolista ei tiennyt heidän kiistansa kohteen olevan jo Flacilla.

Virén, Flac 2

Asiakasomistajahinta
22,31 €

Normaalihinta 26,25 €

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.