Siirry suoraan sisältöön

Osta nyt ja nouda ostoksesi myymälästä kahden tunnin sisällä, ilman toimituskuluja!

Lue miten Prisma.fi-myymälänouto toimii

Päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitystä tulisi tukea ohjaamalla heille säännöllisesti liikuntatuokioita. Ohjattujen tuokioiden aikana jokaisen lapsen pitäisi saada harjoitella hänen yksilöllistä kehitystään vastaavia tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja monenlaisilla välineillä ja erilaisissa ympäristöissä, Iivonen toteaa. Susanna Iivosen yhden vuoden kestänyt seurantatutkimus osoitti, että päiväkotilasten motorisia perustaitoja voitiin kehittää paremmiksi lastentarhanopettajien ohjaamalla liikunnalla. Tehostetulla ja suunnitelmallisella liikuntakasvatuksella pystyttiin vaikuttamaan lasten tasapaino- ja liikkumistaitojen kehitykseen, mutta käsittelytaitoihin vaikutusta ei ohjelman sisältämällä harjoittelulla saatu aikaiseksi. Käsittelytaidoilla tarkoitetaan esimerkiksi heittoa, kiinniottoa ja potkua. Lasten liikuntaohjelma vaikutti myönteisesti erityisesti tyttöjen staattisen tasapainon ja eteenpäin hypättävän tasaponnistushypyn kehitykseen sekä poikien juoksunopeuden kehitykseen. Ainoa varsinainen sukupuolten välinen ero oli heitto-kiinniotto-yhdistelmässä, jossa tytöt kehittyivät poikiin verrattuna myönteisemmin, Iivonen tarkentaa. Keskimäärin kaikkien tutkittujen tyttöjen ja poikien motoriset perustaidot paranivat vuoden aikana, osin normaalin kasvun, kypsymisen ja kehityksen seurauksena. - Kehityksessä oli toisaalta havaittavissa kausia, jolloin muutokset olivat suurempia. Tästä voidaan päätellä, että esimerkiksi harrastukset ja ulkona leikkimisen määrä eri vuodenaikoina vaikuttavat motoristen taitojen kehityksen ajoittumiseen, Iivonen selventää. Iivonen tutki väitöstutkimuksessaan kansainväliseen Early Steps -projektiin pohjautuvan liikuntaohjelman yhteyksiä 4-5-vuotiaiden suomalaisten päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitykseen ja tarkasteli, miten koe- ja verrokkipäiväkotien lasten motoriset perustaidot kehittyivät yhden vuoden aikana. Early Steps -projektissa mukana olleet lastentarhanopettajat vetivät omissa päiväkodeissaan 48 liikuntatuokiota toimintavuoden 2005-2006 aikana (tarkemmat tiedot projektista ovat osoitteessa http://earlysteps.teitehe.gr). Lisäksi Iivonen selvitti, kuinka suuren osuuden ohjelman toteuttamiseen käytetystä ajasta lapsi sai harjoitella motorisia taitoja. Early Steps -liikuntaohjelman aikana yhdelle lapselle kertyi keskimäärin noin 49 % ajasta paikallaan oloa, 28 % liikkumistaitojen harjoittelua kuten kävelemistä ja juoksemista ja 22 % käsittelytaitojen harjoittelua. Käsittelytaitojen parantamiseksi liikuntaohjelman tulisi sisältää enemmän spesifiä eri motoristen perustaitojen harjoittelua, jossa liikuntatehtävät, käytettävät välineet ja harjoittelun ympäristöt vastaavat lasten yksilöllistä kehitystä.

Iivonen, Early Steps- liikuntaohjelman yhteydet 4-5-vuotiaiden päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitykseen

43,65 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.