Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 29.5.-2.6. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kauppapaikkana Salo kertoo Salon kaupungin ja sen läheisimpien kumppanien tarinan henkilöhaastattelujen, jättifirmojen sekä pienien kivijalkaliikkeiden yritysesittelyjen, upeiden kuvien ja ihmisten kautta. Tämä on kirja vankasta elinkeinoelämästä, pitkistä yrittäjäperinteistä, rautaisesta IT-osaamisesta, jyrkästä noususta ja syvästä sukelluksesta. Lisäksi upeasti kuvitettu teos käsittelee innovatiivisuutta, rohkeutta ja jaloilleen nousemista. Salo tunnetaan ennen kaikkea radioita, televisioita ja muita elektroniikkalaitteita valmistaneesta Salorasta sekä rengasfirmasta maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseesta Nokiasta. Ajat ovat muuttuneet, ja jättiläiset lähteneet. Taakseen ne jättivät massatyöttömyyden, suuret leikkaukset ja rajun muutoksen. Salosta löytyy kuitenkin edelleen usean alan huippuosaamista ja kunnianhimoisia yrittäjiä. Heitä ajavat eteenpäin paitsi suuri halu yrittää ja menestyä, myös työskentely hyvinvoivan ja paremman Salon puolesta. Kirjassa mukana muun muassa Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön ja liikemies Björn Wahlroosin haastattelut.

Kauppapaikkana Salo

Asiakasomistajahinta
28,22 €

Normaalihinta 33,20 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.