Siirry suoraan sisältöön

Prisman Asiakasomistajapäivät ke-su 29.5.-2.6. verkkokaupassa ja myymälöissä!

Lue lisää

Kiehtovan värikylläinen romaani Suomesta ja Ruotsista. Romaani Kansan perheen vaiheista kolmessa sukupolvessa, sotienjälkeisestä ajasta näihin päiviin saakka. Mukaansatempaavaa ja hauskaa romaania on mahdoton jättää kesken. Rauhan kertojana on suomalaisen äidin ja irakilaisen isäpuolen omaperäinen tytär, jonka tarinointi rönsyineen ja sivujuonineen on todellista kertomisen juhlaa. Paitsi yhden perheen tarinan, romaani kertoo myös laajemmin suomalaisista, jotka lähtivät Pohjanlahden yli paremman elämän toivossa. Nimensä mukaisesti se kertoo rauhasta sodan jälkeen: miten se on saavutettu, miten sitä rakennetaan ja pidetään yllä. Rauha on kertomus myös Suomesta ja Ruotsista ja maiden välisestä suhteesta. Thella Johnson (s. 1979) on useaan kertaan palkittu toimittaja ja kirjailija. Hän on tunnettu myös muusikkona. Tukholmalaisen Johnsonin isä on ruotsalainen, mutta äiti suomalainen. Siksi hänellä on vahva kytkös Suomeen ja suomen kieleen. Hän myös työskenteli Suomessa kirjeenvaihtajana vuosina 2014–2017. Rauha on Johnsonin esikoisromaani. Hän on julkaissut yhdessä Ola Wongin ja Jörgen Huitfeldtin kanssa palkitun tietokirjan Sjukt billigt (”Sairaan halpaa”) vuonna 2008.

Johnson, Rauha

Asiakasomistajahinta
29,16 €

Normaalihinta 34,30 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.