Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Lasten vettähylkivät ja tuulenpitävät perustoppahousut, joissa on sivutaskut. Housuissa on kuminauhavyötärö ja lisäksi kiristysmahdollisuus vyötäröllä samoin kuin lahkeensuissa. Toisen lahkeen ympäri kiertää heijastava nauha.

Lisätietoja

Tämän tuotteen sisältämä polyesteri on kierrätettyä kuitua. Tuotteessa on ympäristöystävällinen ja lapselle turvallinen Bionic Finish® Eco -käsittely, jolla tuote kyllästetään vedenpitäväksi ilman fluorattuja yhdisteitä. Tuote sisältää heijastavia elementtejä. Lisäksi tulee käyttää heijastinta tai heijastinliiviä parhaan näkyvyyden varmistamiseksi. Tuote ei korvaa virallisen henkilösuojaimen tai heijastimen käyttöä. S-ryhmä on kehittänyt omien tuotteidensa vastuullisuutta jo pitkään. Esimerkiksi S-ryhmän omien merkkien ja oman maahantuonnin tekstiilituotteet valmistetaan vastuullisuusauditoiduissa tehtaissa. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä kaikki omien merkkien ja oman maahantuonnin tuotteissa käytetty puuvilla on vastuullisesti tuotettua eli luomua, kierrätettyä, Reilua kauppaa tai Better Cotton -aloitteen mukaisesti hankittua.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
6438574063185
Paino (kg)
0.25
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Kiina
Materiaali
100 % polyesteri
Pesu- ja hoito-ohje
Pesuohje tuotteessa
Muut ominaisuudet
  • Lasten vettähylkivät ja tuulenpitävät perustoppahousut
  • sivutaskut
  • kuminauhavyötärö ja kiristysmahdollisuus vyötäröllä
  • suorat lahkeet ja lahkeensuissa kiristysmahdollisuus
  • heijastavia elementtejä
  • Bionic Finish® Eco -käsittely
  • valmistuksessa on käytetty kierrätyskuitua
Sertifikaatit
Kierrätyspolyesteri

Ciraf lasten perustoppahousut 252C36240H

19,95 €

Valittu väri: Navy Blazer

Valittu koko: Valitse koko

Toimitettuna

Valitse ensin tuotteen koko

Osta nyt, nouda myymälästä

Valitse ensin tuotteen koko

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.