Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden kokemukset vaikuttavat monien ihmisten elämään. Niiden seuraukset näkyvät ihmisen jokapäiväisessä elämässä ulottuen pienistä valinnoista ystävyyssuhteiden ja parisuhteen muodostumiseen. Traumoja on tutkittu paljon. Kehityksellinen trauma on silti monelle tuntematon käsite. Se on kuitenkin usein psyykkisen kivun ja monen mielenterveyden häiriön taustalla. Vakavimmillaan se voi johtaa epävakaan persoonallisuushäiriön kehittymiseen. Varhaisessa vaiheessa syntynyt kehityksellinen trauma (relational trauma) vaikuttaa keskeisesti ihmisen minäkuvaan ja identiteettiin. Kehityksellisen trauman seurauksena ihmiselle muodostuu epäaito minuus, jonka ytimessä on syvä alitajuinen arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunne. Usein ihminen ei ole täysin tietoinen näistä tunteista, koska niiden tunnistaminen on niin kivuliasta. Kaikki ihmiset kantavat kehityksellisestä traumasta aiheutuvia jälkiä tavalla tai toisella. Havainnollisten asiakasesimerkkien avulla kirjassa avataan kehityksellisen trauman syntyä, seurauksia ja vaikutusmekanismeja ihmisen elämässä. Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat lisätä omaa tai läheistensä hyvinvointia ja jotka haluavat ymmärtää ja tutkia arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden kokemuksiaan. Juha Klaavu on teologian maisteri, psykoanalyyttinen psykoterapeutti (Valvira, Kela, EFPP), jungilainen psykoanalyytikko (C.G. Jung Institute Zürich, FEGAP, IAAP), kouluttaja, luennoitsija ja psykoterapeuttien työnohjaaja. Hän on toiminut psykoterapeuttina noin 20 vuoden ajan Suomessa ja ulkomailla. Hänen erityisalojaan ovat kehityksellinen trauman ja epävakauden hoito.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789523840812
Paino (kg)
0.188
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lapsuuden kehityksellinen trauma

25,15 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.